Koukkupolvi kompuroi eli tarinaa Buff Trail Tourista 2021, osa 5: Vaarat on selätetty

 Täällä mä olen Kolin kansallismaisemaa katselemassa ja tänne mun ei pitänyt tulla

Vajaa vuosi sitten marraskuulla suunnittelin toiveita vuodelle 2021. Tärkein niistä oli 100 päivän vuorotteluvapaa heti tammikuusta ja toinen oli Buff Trail Tourin onnistunut läpivienti vähintään neljässä tapahtumassa. Olin tsekannut tapahtumia ja valitsin niistä 3 lyhintä, Bodumin, Pyhän ja Aulangon sekä Ylläksen 37:n. Ajattelin, että noista olisi helpoin selvitä kunnialla läpi. Suunnitelma on aina suunnitelma ja toteutus joskus toisenlainen.

Tunti ennen lähtöä vielä hymyilyttää.


En ollut ilmoittautunut Vaarojen maralle ja vasta Ylläksen 37:n jälkeen aloin miettiä BTTF:n kokonaistilannetta ja sääntöä, jonka mukaan 10 kokonaistilanteen parasta Nuuksion jälkeen saisi oikeuden osallistua Kolin päätöskisaan. Ajattelin seurata tilannetta. Työhommien vuoksi Pyhä jäi väliin. Samoin Nuuksio Classic suunnistuskisa-aikataulujen vuoksi. Siinä vaiheessa osallistumissääntöä oli tarkennettu ja kokonaistilannetta tarkasteltaisiin Aulangon Tower Trailin jälkeen. Sen kisan jälkeen laitoin postia kisajärjestäjille ja paikka 43:lle löytyi.

Aulangon jälkeen treenisuunnitelmissa oli 2 x mäkeä, 2 x polkulenkki ja yx vetoreeni. Ekan mäkireenin jälkeen olin niin väsynyt, että jätin suosilla toisen väliin. Pääasia oli pysyä terveenä ja levätä tarpeeksi. Ke-to ennen kisaa keskityin syömiseen ja pe palasin normaaliruokailuun. Kilon sain aamupainoa lisättyä.

Kuten arvata saattoi, majoitusta ei Kolilta enää löytynyt. Mutta eipä hätää, junalla 6h Joensuuhun ja pötkölleen hotelliin. Järjestäjien kisabussi starttaisi aamulla 6.45. 

Illalla hotellilla kamojen tsekkaus ja pakkaus. Eväänä vihreitä kuulia, joiden väliin olin ripotellut vuorisuolakiteitä sekä twixin patukoita. Urheilujuomaa kahteen lötköön ja yksi lötkö tyhjänä liiviin ja sinne jauheet valmiiksi. Jalkaan luottokenkä Salomon SLab 3 Ultra, puolitrikoot ja kompressiosäärystimet sekä ohut urheilukerraston paita. Lippis päähän ja käteen ohuet kynsikkäät. Yleensä mulla ekana tulee kylmä käsistä.

Ihan ite keksin, suolarakeita pintaan ja takaisin palloksi. Hyvin upposi.

Aamulla herätys klo 6, aamupala puuroineen naamaan ja kisakamat päälle, sitten menoksi. Bussissa oli rauhallisen unelias tunnelma, kaikki saivat osanottomateriaalin ja osa kiinnitteli jo numerolappua. Kuskilla oli sen verran reipas kaasujalka, että olimme ylhäällä lähtöpaikalla jo 7.45. Oli aikaa pällistellä maisemia, höpistä tuttujen kanssa ja jonottaa vessaan. Aloin vaihtaa kisakenkiä jalkaan vasta 20 min ennen starttia, koska en yleensä juurikaan verryttele ennen pitkiä kisoja. Hölkkäsin ehkä 200m, tein koordeja ja venytyksiä, siitä lähtöviivalle pari minuuttia ennen paukkua.

Entinen seurakaverini Harri Räty suunnistuseura Deltan ajoilta, sanoi lähtöä odotellessa, että mun päänahka oli päivän päätähtäin. Vähän vertailtiin Bodumin ja Aulangon aikoja ja todettiin, että mä olin altavastaaja. Mulla itellä oli selkeä ajatus juosta naisten kärjen mukana, nyt kun Anna-Stiina Erkkilä ei ollut mukana. Kuten jossain aiemmassa postauksessa analysoin, niin naiset osaavat ottaa alun rauhassa ja pystyvät pitämään vauhdin paremmin maaliin asti. 

Lähdöstä suoraan mäkeen ja puuskutus päälle. Sopiva paikka löytyy muutamassa minuutissa ja sitten vain keskittyminen rentoon juoksuun ja kivien sekä juurakoiden väistelyyn. Ekat 3 km menee alle 5min/km vauhtia ja silti pitkässä alamäessä ohi laskettelee porukkaa oikealta ja vasemmalta. Mietin, että ylämäessä tavataan ja niin tavattiinkin. Mäkrän päällä kamerat räpsyy ja jälleen alamäessä olen ohituskeppinä. 
4 km, Mäkrän päällä aamusumussa, kuva Jere Alen


Kaksi naista laskettelee ohi ja Yvonne Gunell on ollut koko ajan edellä. Olenko mä jotenkin heikossa vedossa, kun vauhti tuntuu ihan reippaalta ja naisten selät vaan katoavat alamäen mutkiin. 6 km:n kohdalla tullaan tiepätkälle ja kiristän vähän vauhtia. Kellotan eroa naisiin, 45 sek Yggikseen ja muut kaksi reilusti lähempänä. 7km:n kohdalla juoksen naisparin kiinni ja jään peesiin. Henna Ahomies vetää ja Pirjo Saukko seuraa, jään peesiin. Huomaan muutaman kilometrin jälkeen, että naisten juoksurytmi on eri kuin mulla. Ylämäet ja helpot tasaiset mennään mulle hiljaa ja alamäet aika reippaasti. 


Jauholanvaara, kuva Touho Häkkinen


12km:n kohdalla takaa tulee puhelias miesporukka, joka samantien ryykää ohitse. Harri Räty vetää letkaa ja loikkaan kakkoseksi. Vauhtia tulee lisää ja se sopii mulle. Nyt meillä on sama rytmi Harrin kanssa, juokseminen on helppoa. 15km:n jälkeen siirryn keulaan ja lisään napsun vauhtia, sillä en halua jäädä venejonoon odottelemaan. 5 juoksijaa tulee rantaan yhtäaikaa, valitsen veneen ja pari kaveria juoksee lossille. Venevahti päättää odottaa vielä kuudetta juoksijaa ja Maija Hakala liittyy tässä kohtaa naisporukkaan.

Huollossa muut eivät pysähdy, saan lötköön nopeasti vettä ja juoksen porukan helposti kiinni. Räty kiristää vauhtia ja saan seuraa vain Pirjosta. 20km:n paikkeilla on juostava 100m nousu. Annan Rädyn mennä ja alamäen alkaessa huomaan saavuttavani häntä. Hetken päästä jyrkimmässä kivikossa vilkkuu myös Pargas IF:n suunnistuspaita, Yvonnen selkä lähestyy nopeasti. Mun vauhtiporukassa on siis ainakin kaksi hitaampaa alamäkijuoksijaa. Huikkaan terveiset Yggikselle ja porukassa on taas 4 juoksijaa. 

Ennen Ryläystä kameramies liittyy joukkoon. Innokkaana urheiluselostajana heitän välispiikit kameramiehelle ja sitten könyäminen jatkuu. Seuraavan kilometrin aikana Gunell tippuu vauhdista ja kyselen Saukolta matkavauhtifiiliksiä. Kelpaan veturiksi. Paljon puhuttu Ryläyksen nousu ei nousuna tunnu pahalta, mutta jatkuva tekninen kivi-juurakkoyhdistelmä alkaa puuduttaa. Laskin Stravasta kisan jälkeen 7 nousua ja laskua Ryläyksen rinteeltä. Tasamaata ei juuri ollut tarjolla. Näkötornin jälkeen huikkasin Pirjolle, että nyt kannattaisi mennä kärkeen, kun on pitkä alamäkipätkä edessä. Minuutin päästä olin 100m perässä ja hetken kuluttua ohitin Rädyn, joka kisan jälkeen sanoi jääneensä alamäessä reilusti vielä minullekin. Päänahan metsästys loppui siihen.

Ryläyksen alamäessä pari rauhallisesti aloittanutta miestä sai mut kiinni ja meni ohi. Myöhemmin tavattiin. Sain Pirjon kiinni ennen tiepätkää ja veturin paikka oli taas tarjolla.

30km:n jälkeen polut paranivat ja tuossa tiepätkällä tunsin oloni aika vahvaksi. Vetelin rennon reippaasti ja matka sujui joutuisasti. Yhtäkkiä takaa ei kuulunut huohotusta, vilkaisin taakseni, eikä siellä ollut ketään. Pirjo oli tehnyt pitstopin puskassa. Huollossa täytän pullon ja matka jatkuu. Kolme isoa nousua jäljellä, mutta jaksaminen on ihan hyvää. Kävelen ylämäessä aiemmin ohi menneen kaverin kiinni, otan kevyet pannut tasaisella ja sieltähän se Pirjo taas kipittää jonon jatkoksi. Pusken 33-34km mäkeen ihan tosissani, koska tiedän alamäessä häviäväni. Melkein pannutan täydessä alamäkivauhdissa ja kaveri kommentoi juoksuani äänekkääksi. Sanoin karjuvani valmiiksi, jos kuitenkin sattuis. Ei sattunut.

36-39km väli on melkoista raastoa. Jaksan puristaa loivat pätkät hyvin, saan toisenkin Ryläyksen kaverin kiinni, mutta jyrkissä nousuissa alka veto loppua. Paha-Kolin portaisiin meinaa takareidet krampata, vedän nelivetoa kädet kaiteessa roikkuen. Seuraavat kilometrit alamäkeen jaksan puristaa ja takana juoksevan Olli Hirnin perhe kannustaa laskettelurinteen välinousussa. Kameramies tulee vastaan naisten kärkeä odotellen. Yritän vetää kovaa kohti satamaa, että saisin etumatkaa ylämäkeen.

Parissa minuutissa totuus selviää, Ryläyksen alamäessä mut ohittaneet nuoret miehet ovat myös parempia kävelemään ylämäkeen. Oma reisi on aika syöty. Yritän juosta mahdollisimman pitkälle mäkipätkiä, koska se tuntuu helpommalta kuin kävely. Viimeisen 200 metrin kyltin kohdalla vilkaisen kelloa, mä muuten alitan 4.30. Meinaan jatkaa mäkeä vielä ylöspäin, kun joku huutaa, että oikealle ja siellä se punainen matto siintää. Helpottuneet tuuletukset ja Vaarat on selätetty. 4.29,01 ja 13.sija.


Ai ai, vihdoin punaisella matolla, kuva Alisa Kinnunen.


Kuva Alisa Kinnunen



Buum, kohta helpottaa, kuva Alisa Kinnunen


Kuva Alisa Kinnunen


Majakka ja perävaunu, Pirjo Saukko, naisten 1.

Oikeastaan kaikki sujui hyvin. Pannutin 3-4 kertaa, mutta ei onneksi sattunut mihinkään. Energiat imeytyi hyvin ja nestettä oli sopivasti. Ainoastaan vaatteita oli liikaa, lippiksen ja hanskat heitin liiviin jo alkumatkasta, T-paita olisi ollut oikea valinta. Selväksi tuli myös varsinkin teknisen alamäen juoksun heikkous, 58 vuotta ja useampaan kertaan revennyt polvikierukka tekee rönyämisestä vähän varovaista. 

Koko BTTF rundi

Vaarojen maraton menee mun listauksessa kauden vaativimmaksi reitiksi, Karhunkierroksen 55km kakkoseksi ja Ylläksen 37km kolmoseksi. Puolikkaista pidän Bodumia Aulankoa vaativampana, vaikka Aulangolla enemmän kiipeämistä riittääkiin.

Kokonaiskisassa sijoitus 7/1298. Loistava lopputulos, kun laitoin tavoitteeksi 15-20. Ajattelin samalla näyttää esimerkkiä muille ikäisilleni koukkupolville, että rohkeasti vain tänne nuorempien sekaan. Lisäksi halusin lyödä pöytään sellaisen tuloksen, että sen parantaminen 55+ ikäisille ei ole helppoa.

 Jokaisen katumaran jälkeen mun jalat on olleet paljon kipeämmät kuin polkumaran jälkeen. Suunnistuskisoissa ja tiejuoksuissa meikäläisen ikäiset on suuri osanottajaryhmä. Ehkä lajin "uutuus" Suomessa vaikuttaa ikäihmisten valintoihin, tosin jo pari vuotta on SAUL:n ohjelmassa ollut 6-8km:n mittainen SM-polkujuoksukisa. Itselle ei ole vaan sopinut aikatauluihin.




GPS-SEURANTA , sieltä kun valitsee Pirjo Saukon ja Yvonne Gunellin, niin tietää, missä meitsi liikkui.

Isot kiitokset Vaarojen maratonin järjestäjille upeasta tapahtumasta. Samoin kaikille tutuksi tulleille ja tuntemattomille. Törmäillään ja lenkkeillään! Nautitaan kauniista syyskeleistä!




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koukkupolvi kompuroi eli tarinaa Buff Trail Tourista 2021, osa 1 Karhunkierros

Koukkupolven kausi paketissa. Mitä tuli tehtyä ja miten se meni?