Koukkupolvi kompuroi eli tarinaa Buff Trail Tourista 2021, osa 1 Karhunkierros

 

Tarinaa polkujuoksusta


                                     Nuts Ylläs 37km 2021                                             Kuva: Tuomas Kari

TARINAN TAUSTAA

Kuraista, liukasta ja helkkarin paljon juurakkoa. Siinä ensikokemus Bodum Trailista syksyllä 2020. Olin käynyt jo aiemmin syyskuulla juoksemassa osan reitistä ja ihmettelin, kun en meinannut päästä alle 6min/km vauhtiin. Toki syksy oli sateinen ja poluilla sai oikeasti rämpiä nilkkoja myöten kurassa ja loppulenkillä polvia myöten suossa. Mutta toisaalta takana oli yli 40 vuotta aktiivista suunnistamista, joten ei tuo metsässä liikkuminen mitenkään outoa ollut. 

Palataan vielä hetkeksi edelliselle vuosituhannelle. Aktiivinen kilpasuunnistusura loppui oikeastaan polvileikkaukseen -93, mutta senkin jälkeen tein comebackin viestitasolle ja juoksin Angelniemen Ankkurissa ja Deltassa useamman Jukolan viestin ja Tiomilan edustusjoukkueessa. Into hiipui ikämiessarjaan siirtyessä ja -99 innostuin seikkailukisoista ja Kalevan Kierroksesta. Seikkailukisat jäivät muutamaan pidempään rypistykseen, mutta Kalevan Kierroksella viihdyin vuoteen 2011 asti. Sieltä harjoitteluun jäi pysyvästi pyöräily, joka sopivasti pitää juoksujalat paremmassa kunnossa ja parantaa myös voimatasoja. Hiihto on aina kuulunut tärkeänä osana talvireeneihin.

                    Kuva, suunnistuksen maailmancup, Kanada 1986


2013 siirtyessäni virallisesti koukkupolvien sarjaan innostuin yleisurheilusta ja siitä lähtien olen osallistunut SM-maastoihin ja 800-5000m ratakisoihin. Aika erilaista hommaa kiristellä piikkarin nauhoja lämpimän tartanin reunalla kuin hyttysten seassa metsäniityllä. Samalla olen huomannut, että ikidieselistä on tullut yllättävän nopea. On oikeasti aika hieno tunne, kun pääsee vielä 58-vuotiaana tonnin alle 3min. 

Mutta niin kauan olen juoksemista harrastanut, niin kesäillan tuoksua metsäpolulla ei voita mikään. Satoja kertoja olen huomannut lenkin aikana ratkaisseeni ongelmani, keksinyt hyviä ideoita ja kirjoittanut päässäni runoja. Koska juoksen yleensä yksin. En ole erakko, mutta työn, perhe-elämän ja harrastuksen aikatauluttaminen on sellaista palapeliä, että lenkille mennään sopivassa raossa, yhteislenkki on poikkeus.                                          

Mutta polkujuoksu, miten sinne eksyin? 

Heinäkuussa -20 oikean jalan polvikierukka oli revennyt kolmannen kerran 10 kk aikana. Olin saanut kuntoutettua sen aina juoksukuntoon, mutta kun se kolmannen kerran vääntyi kivenkolossa sateisessa metsässä suunnistuskisoissa Mynämäellä, niin päätin, että suunnistus saa jäädä hetkeksi tauolle. Onnistuin kuntouttamaan polveni hyvään kuntoon syksyn yu-kisoihin ja ajattelin, että nyt voisi kokeilla polkujuoksua. Siinä ehtii kuitenkin katsoa, minne jalkaansa asettelee. Muutaman hyvän polkulenkin ehdin juosta Teijon kansallispuiston poluilla ja kerran Bodumin reitillä ennen kisaa. Reitti oli kisapäivänä märkä ja kurainen. Pääsin lähtemään miesten ja naisten kisaryhmien jälkeen seuraavassa porukassa. Maltoin aloittaa rauhassa ja silti olin ryhmän jälkijoukoissa. Matkan aikana sain kiinni kisalähdön naisia ja liian kovaa aloittaneita oman ryhmän miehiä. Loppulenkillä alkoi veto loppumaan 17-18 kilometrin kohdalla ja muutama kävelyaskel piti ottaa. Maaliin selvisin kuitenkin ilman kramppeja ja loppuaika jäi alle 1.50. Fiilis oli upea.

 Täällä kaikki juoksivat samassa sarjassa ja pärjäsin hyvin tässäkin. Nämähän vois olla kaikki mun lapsia:) Jos joku ei vielä huomannut, niin kisailu taitaa olla vähän verissä meikäläisellä. Mutta olen aina ajatellut, että ihminen motivoituu paremmin, kun edessä siintää joku mahdollisesti saavutettava tavoite. 






                    Kura lentää Bodum Traililla 2020, kuva: Rami Valonen




Ja nyt ollaan sitä kohti menossa. Vielä Vaarojen maraton ja vuoden 2021 saaga on kansissa!


BUFF TRAIL TOUR 2021

Karhunkierros 55 km                    

Alkuperäisen suunnistelman mukaan tänne ei pitänyt missään tapauksessa lähteä. Olin ajatellut, että juoksen kolme lyhintä puolimaraa eli Bodum, Pyhä ja Aulanko sekä Ylläksen 37km. Mutta sitten tytär kertoi, että hän on ilmoittautunut Karhunkierrokselle poikaystävänsä kanssa ja majoituksessa sekä autossa on tilaa. Kun vielä Bodum Trail oli siirtynyt kesäkuulle, niin muutaman päivän pohdinnan jälkeen huomasin metsästäväni myytäviä peruutuspaikkoja. 
Olin pari viikkoa aiemmin juossut yhden parhaista maastokisoistani Nummelassa (SM-hopeaa M55-sarjassa), joten vauhtipuoli oli kunnossa. Ehdin vetää pari pidempää polkulenkkiä ennen reissua, kunnes jotain tapahtui...
Olin ti ennen kisaa pelaamassa golfia (kyllä kyllä, olen viitisen vuotta harrastanut tätä ulkoilmakävelyä ja korvaan sillä usein tunnin turhat palauttavat juoksulenkit) ja tein vielä illalla kuntopiiriä. 
Ke aamuna en meinannut päästä kävelemään, kun oikein polven takaosaan sattui niin hitosti. Konkkasin töihin ja mietin, että mitä oikein tapahtui. To aamuna jalka vieläkin huono, mutta päätän lähteä reissuun. Pe Rukalla hölkkään 200m todetakseni, että haen numerolapun ja lähden kokeilemaan.











Se on menoa nyt.                                 Lähtökarsina Oulangalla odottaa.

Reittiprofiilia oli tullut tutkailtua ja juttuja luettua. Alku nopeaa ja Konttaiselta eteenpäin vuorikiipeilyä. Vauhdinjaosta en ajatellut sen enempää, mutta olin etukäteen päättänyt, että lähden Anni-Maija Fincken peesiin. 2020 Himostrailin voitto ja suunnistajatausta loi luottamusta siihen, että vauhti ei lähde keulimaan heti alussa. Ylipäätään asemoin itseni naisten kärkikolmikon vauhtiin ja varsinkin vauhdinjakoon. Miehistä monet keulivat alussa ja hyytyvät lopussa. Tasainen vauhti tuo tässäkin parhaan tuloksen. 
Verryttelin ehkä 500m ja polvi tuntui, muttei sattunut. Paukun kajahtaessa löysin paikkani porukassa ja vauhti tuntui riittävän reippaalta. Alkuvitosen jälkeen pääasiassa ohittelimme porukkaa ja fiilis oli ok. mun porukassa oli 4 juoksijaa ja Anni-Maija piti huolta vauhdista. Olin etukäteen kuullut juttuja hänen alamäkivauhdistaan ja se tuli todettua 10-20km välillä. Vastaavasti olisin yksinään juossut tasaiset reippaammin. 20km paikkeilla pudoteltiin jyrkästi Oulankajoelle ja siinä Anni-Maija jäi huoltamaan jotain. Siirryin kärkeen ja taisin huomaamatta lisätä rantapätkällä vauhtia. Tasaiseen tahtiin ohittelin hyytyneitä miehiä, mutta sijoituksesta ei ollut mitään hajua. Ennen 25km riippusiltaa alkoi kivisillä pätkillä vähän matkanteko tuntumaan ja vasen pohje tuntui kiinteältä mötiltä.
32km huollossa täytin lötköt järjestäjien urheilujuomalla ja vetelin muutaman kourallisen sekalaista kamaa pikku pussiin ja jatkoin matkaa. Ottaessani ekan hörpyn urheilujuomaa tajusin, että tästä ei maha tykkää. Pelimerkit olivat kuitenkin vähissä, sillä vasta Konttaisen huollossa 49km:n kohdalla saisin vettä tilalle. Vatsa kipristeli, mutta enemmänkin alkoi vaan matka painaa. 
Väli 32-39 on helppoa ja nopeaa loivaa nousua. Näin taas edellä pari selkää ja pikku hiljaa ne lähestyivät. Tapasin ekaa kertaa Otto Oksmanin, joka vuoden muissa tapahtumissa tuli useamminkin reitin varrella tavattua. Ohittaessani Oton hän taisi kehua mun hyvää vauhtia, vaikka se ei enää siltä tuntunut. Hetken kuluttua kuulin takaa yökkäilyä ja annoin mielessäni tsempit Otolle. Eka hyytyminen tapahtui 40km kohdalla oleviin pitkiin portaisiin. Piti vetää kaiteesta vauhtia, kun ei polvi meinannut nousta. Tasaisella pystyi kohtuuhyvin pitämään vauhtia, mutta kaikki jyrkemmät pätkät meni kävelyksi ja hitaaksi sellaiseksi. 
Näillä paikkeilla alkoi se perinteinen tunne vaan maaliinpääsyn odottelusta ja vauhdilla ei ollut enää mitään väliä. Otin myös buranan helpottamaan pohjekipua. Pohje oli kiinteä kokkare, mutta ei vaan suostunut kramppaamaan:) Ylämäissä kävely oli entistä hankalampaa, periaatteessa en ollut suostunut tekemään lainkaan kävelytunkkausreenejä, koska mä olin osallistumassa juoksutapahtumaan. Nyt vähän kadutti. Kävellessä ylämäkeen pitää oikeastaan nostaa reittä paljon enemmän kuin juostessa ja siihen ei mun koivet eivät olleet tottuneet. 
Konttaisen huollossa katsoin kellosta, että aikaa 6 tunnin alitukseen oli vielä 1.07. Pitäisi olla kevyttä kamaa. Mutta mutta, nousuissa piti vetää kävellenkin happea muutaman kerran ja kivikkoisissa alamäissä täytyi varoa polvea, joten roikun köysissä myös alamäissä. Ylämäissä jatkoin nelivetotaktiikkaa köydestä tai kaiteesta repien. Vihdoin näkyi Valtavaaran mökki ja pohja muuttui paremmaksi. Loppumatkalla oikeastaan nautin kärsimyksestä, kun tiesin maalin jo häämöttävän. Loppusuoran jälkeistä olotilaa on vaikea kuvailla, helpotus on varmaan lähinnä. Aika 5.56.03 ja sijoitus 5. miehissä sekä 7. kaikista. Uskomatonta!






Valtavaaran maisemat kevätyössä. Kuva Rami Valonen            Voittajafiilis!











Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koukkupolvi kompuroi eli tarinaa Buff Trail Tourista 2021, osa 5: Vaarat on selätetty

Koukkupolven kausi paketissa. Mitä tuli tehtyä ja miten se meni?